KESÄTYÖ 2026 

 

Ursulan uudistushanke etenee ja olemme avoinna vielä kesän 2026, jonka jälkeen vanha kiinteistö puretaan ja tilalle rakennetaan uusi, paremmin palveleva Ursula. 

Tuleva kesä tulee olemaan vilkas. Uskomme, että moni haluaa tulla nauttimaan kahvihetkestä, lasillisesta kuplivaa tai ruokailla kaupungin kauneimman maiseman ääressä tässä nykyisessä tilassa. 

Tule joukkoomme, ikimuistoiseen ja legendaariseen Café Ursulaan! 

 

 

 Kokiksi Café Ursulaan

Vuodesta 1952 Kaivopuiston rannassa toiminut Café Ursula on yksi Helsingin tunnetuimmista kohtaamispaikoista. Kesäsesonki on meillä todella vilkas ja etenkin aurinkoisina päivinä monet tulevat nauttimaan Ursulan tarjonnasta.

Haemme kesä-elokuuksi ammattitaitoisia kokkeja vahvistamaan tiimiämme. Toivomme, että pääsisit aloittamaan kanssamme jo keväällä – silloin vuoroja on tarjolla tarpeen mukaan, ja pääset rauhassa perehtymään työhön ja tiimiin ennen kiireisintä sesonkia.

Tehtävänkuvat ja vastuut:

Työ on monipuolista, ja tehtäviä voidaan painottaa osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan. Toivomme, kuitenkin että pystyt tarvittaessa toimimaan kaikissa tehtävissä. Vuorot sijoittuvat pääsääntöisesti 8-21 välille.

Buffet-lounas – tarjoilemme arkisin tuoreista raaka-aineista valmistettua lounasta, päivittäin vaihtuva liha/kalaruoka sekä vegaaninen vaihtoehto. Vastaat itsenäisesti lämpimien buffet-ruokien valmistuksesta.

À la carte-annokset ovat tarjolla arki-iltaisin ja viikonloppuisin. Carte-vuoroissa työskentelet pääosin itsenäisesti illan viimeiset tunnit, vilkkaimpia iltoja lukuun ottamatta.

Kylmän keittiön puolella valmistetaan lounaan salaatteja sekä suolaisia vitriinituotteita.

Meillä järjestetään myös yksityistilaisuuksia, joiden tarjoilut vaihtelevat cocktailpaloista aina pöytiintarjoiltuihin illallisiin.

 

Mitä odotamme sinulta? 

Kokemusta etenkin buffet-lounaan valmistuksesta, à la carten hallinta ja kokemus kylmän keittiön puolella työskentelystä katsotaan eduksi

Sujuvaa suomen ja/tai englannin kielen taitoa

Motivaatiota ja valmiutta työskennellä kaikissa keittiön tehtävissä

Kykyä työskennellä itsenäisesti, järjestelmällisesti ja siististi 

Alan koulutusta ja hygieniapassia

 

Mitä tarjoamme sinulle? 

Mahdollisuuden vaikuttaa työnkuvaasi ja työvuoroihisi

Rennon ja sujuvasti toimivan työyhteisön 

Hyvän perehdytyksen kaikkiin työtehtäviin

Monipuolisen työn, jossa pääset kehittämään omaa osaamistasi 

Ammattitaitoisen tiimin, jossa osaamista jaetaan mielellään 

Osaamistasi ja kokemustasi vastaavan palkan

 

Palkkaamme yhteensä kaksi kokkia, työsuhde on määräaikainen 90 h/3 vko -112,5 h/3 vko 1.6.2026-31.8.2026.

Kiinnostuitko? 

Jos haluat työskennellä keittiössä, jossa yhdistyvät ammattimaisuus, tekemisen meininki ja hyvä porukka lähetä hakemuksesi 10.4.2026 mennessä osoitteeseen tyopaikka@ursula.fi. Lisääthän otsikoksi ”Kokki”.








Haemme kesäksi kesäseteliläisiä nuoria

 

Palkkaamme kesäksi 20kpl nuoria, joilla on kaupungin myöntämä kesäseteli.

Seteliläinen työskentelee kahden viikon ajan, kuusi tuntia päivässä. 

Kesästeliläisen työtehtävät ovat avustavia tehtäviä, joihin perehdytämme huolellisesti ja vuorossa on aina vastaava, jonka puoleen voi kääntyä. Jokaisessa jaksossa on neljä kesäseteliläistä, joiden vuorot vaihtelevat aamu- väli ja iltavuoroihin. 

 

Kesäsetelistä voit lukea lisää alta. Hyväksymme muidenkin kaupunkien kesäsetelit, menneinä vuosina meillä on työskennellyt kesäseteliläisiä useasta kaupungista Helsingistä Rovaniemelle. 

https://nuorten.hel.fi/opiskelu-ja-tyo/kesaseteli/

Tule mukaan Ursulan unohtumattomaan kesään! 

Hakemuksesi voit laittaa osoitteeseen tyopaikka@ursula.fi helmikuun loppuun mennessä. 
Laitathan viestin otsikoksi ”hakemus kesäseteliläiseksi”. 

Kerrothan viestissäsi jo mahdollisen työskentelyn ajankohtatoiveesi ja rajoitteesi.
Palkkaamme kesäseteliläisiä maaliskuun alusta alkaen. 

 

 

 

 

 

 

TIETOSUOJASELOSTE: 

  1. Rekisterinpitäjä

Oy Ursula, Pursimiehenkatu 27, 00180 Helsinki

Café Ursula, Ehrenströmintie 3, 00140 Helsinki

 

  1. Rekisteristä vastaava yhteyshenkilö

Katriina Lehtonen,  kaivopuisto@ursula.fi

 

  1. Rekisterin nimi

Työntekijärekisteri
Työnhakijarekisteri 

 

  1. Oikeusperuste ja henkilötietojen käsittelyn tarkoitus

EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukainen oikeusperuste henkilötietojen käsittelylle on
– henkilön suostumus (dokumentoitu, vapaaehtoinen, yksilöity, tietoinen ja yksiselitteinen)
– sopimus, jossa rekisteröity on osapuolena
– laki (työnantajan velvollisuus säilyttää työntekijätietoja)
– rekisterinpitäjän oikeutettu etu (esim. asiakassuhde ennen sopimusta, työsuhde, jäsenyys).

Henkilötietojen käsittelyn tarkoitus on työsuhteiden hoito ja rekrytointi.

Tietoja ei käytetä automatisoituun päätöksentekoon tai profilointiin. 

 

  1. Rekisterin tietosisältö

Rekisteriin tallennettavia tietoja ovat: Lakien määräämät työsuhdetiedot sekä työnhakijoiden työhakemukset.

Työntekijätiedot säilytetään lakien määräämän ajan.
Työnhakijatiedot säilytetään maksimissaan yhden vuoden.

Verkkosivuston vierailijoiden IP-osoitteita ja palvelun toiminnoille välttämättömiä evästeitä käsitellään oikeutetun edun perusteella mm. tietoturvasta huolehtimiseksi ja sivuston vierailijoiden tilastotietojen keruuta varten niissä tapauksissa, kun niiden voidaan katsoa olevan henkilötietoja. Kolmansien osapuolten evästeille pyydetään tarvittaessa suostumus erikseen.

 

  1. Säännönmukaiset tietolähteet

Rekisteriin tallennettavat tiedot saadaan henkilöiltä itseltään sekä työsuhteessa.

Yritysten ja muiden organisaatioiden yhteyshenkilöiden tietoja voidaan kerätä myös julkisista lähteistä kuten verkkosivuilta, hakemistopalveluista ja muilta yrityksiltä.

 

  1. Tietojen säännönmukaiset luovutukset ja tietojen siirto EU:n tai ETA:n ulkopuolelle

Tietoja ei luovuteta muille tahoille.

 

  1. Rekisterin suojauksen periaatteet

Rekisterin käsittelyssä noudatetaan huolellisuutta ja tietojärjestelmien avulla käsiteltävät tiedot suojataan asianmukaisesti. Kun rekisteritietoja säilytetään Internet-palvelimilla, niiden laitteiston fyysisestä ja digitaalisesta tietoturvasta huolehditaan asiaankuuluvasti. Rekisterinpitäjä huolehtii siitä, että tallennettuja tietoja sekä palvelimien käyttöoikeuksia ja muita henkilötietojen turvallisuuden kannalta kriittisiä tietoja käsitellään luottamuksellisesti ja vain niiden työntekijöiden toimesta, joiden työnkuvaan se kuuluu.

 

  1. Tarkastusoikeus ja oikeus vaatia tiedon korjaamista

Jokaisella rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus tarkistaa rekisteriin tallennetut tietonsa ja vaatia mahdollisen virheellisen tiedon korjaamista tai puutteellisen tiedon täydentämistä. Mikäli henkilö haluaa tarkistaa hänestä tallennetut tiedot tai vaatia niihin oikaisua, pyyntö tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).

 

  1. Muut henkilötietojen käsittelyyn liittyvät oikeudet

Rekisterissä olevalla henkilöllä on oikeus pyytää häntä koskevien henkilötietojen poistamiseen rekisteristä (”oikeus tulla unohdetuksi”). Niin ikään rekisteröidyillä on muut EU:n yleisen tietosuoja-asetuksen mukaiset oikeudet kuten henkilötietojen käsittelyn rajoittaminen tietyissä tilanteissa. Pyynnöt tulee lähettää kirjallisesti rekisterinpitäjälle. Rekisterinpitäjä voi pyytää tarvittaessa pyynnön esittäjää todistamaan henkilöllisyytensä. Rekisterinpitäjä vastaa asiakkaalle EU:n tietosuoja-asetuksessa säädetyssä ajassa (pääsääntöisesti kuukauden kuluessa).